
Nyt kun on selvitty sekä viikonlopun järkytyksestä että huokaistu helpotuksesta ja tilattu uudet pankkikortit on kivaa aloittaa uusi viikko levähtämällä hetken blogin parissa. Sitä tämä muuten minulle on. Rentouttavaa. Ja te olette muuten maailman paras vertaistuki. En voisi olla onnekkaampi.
Mutta nyt takaisin keittiöön. Ylemmässä kuvassa näkyy toinen puisista kaihtimista, joka hieman jakaa keittiöosuutta muusta huoneesta. Seinälle sai mahdutettua ihanan paljon avohyllyjä, joten tässä keittiön toista hyllyseinää.






Tällä hetkellä keittiön tasoa pitää paikallaan kapea puulaatikko ja se on ihmeellisen tukeva, kun se on täysin keskellä ja olen tukenut sitä myös parilla laudalla. Ei heilu vaikka näyttääkin keikkaavalta. Tason alla ovat myös jääkaappi ja lipasto, joka kärsi muutossa. Olin teipannut kaapin ovet ja teipit veti maalia pois, mutta nyt olen alkanut tykkäämään jäljistäkin. Aika sekava kokonaisuus, mutta sitä oikeastaan hainkin ja syntyi vähän vahingossa, kun mikään ei oikein käy yhteen, eikä ole suunniteltua, vaan hieman olosuhteiden pakosta.


Suunnittelin tason alle alunperin jotain kaapistoa, jossa olisi myös laatikostot, mutta sopivaa ei ole löytynyt ja budjettinikin on mitätön, joten kelpaa tuo mainiosti noinkin ja on oikeastaan aika hauskan näköinen.
12 kommenttia:
Tykkään tosi paljon tuosta "sekaisen" näköisestä keittiöstäsi. Mielestäni tosi kodikas ja mielenkiintoinen!
Mukavaa viikkoa!
Ihanan boheemia!
Musta sun keittiö on kiva, shappy chic goes french country! Puulaatikko + kaappi on sopivan rouheisia kaiken nätin vastapainoksi, ja seinät on kauniit.
Teija
Ihanaa, että sait omaisuutesi takaisin, mikä tsägä!
Tuleeko sulla muuten kommentit sähköpostiin? Opastin sua siinä pop up -kommenttiboxissa, mutta mun kommentti oli hävinnyt sun blogista... Meinaan vaan, että opastanko uudestaan vai tuliko se sulle spostiin?
Mirjami: Kivaa kuulla, kiitos! Ihanaa viikkoa sinulle myös!
Kotilo: Jee, mun pyrkimys siis jotenkin onnistuu! ;)
Teija: Jes, hieno analyysi, kiitos! :)
Chatrin: No sanos muuta!
Mulle tulee kommentit sähköpostiin, mutta silloin kun tuo blogger oli kaatuneena, niin kaikki hävisi, jopa sähköpostista! Tosi outoa. Joten pliis ihana, kerrotko uudelleen?
aah, kylläpä silmä lepää näissä sinun keittiökuvissasi, aivan ihana! :) mukavaa viikkoa sinulle, kurja juttu tuo aikasempi postauksesi..
Aune: Voi kiitos! Ja oli kyllä kurja päivä, mutta onneksi kaikki päättyi hyvin!!
Puulattikoratkaisu on mahtava :)
Kuten blogisi nimikin - keittiösi näyttää tosi kotoisalta :))! Avohyllyt myös - tosin itse olen niin saamarin laiska pölyjen pyyhkijä, ettei sopisi meikäläiselle ;)
Ravenwaves: Kiitti! Se saattaa jäädä pysyväksi, kun en oikein keksi siihen muutakaan ja tavallaan se on musta söpö. :)
Heinis: Kiitos, kiva kuulla! Mä vasta laiska oonkin pölyjen kanssa, mutta astiat on sellaisia, joita käytän koko ajan, niin eivät ehdi kovin pölyyntymään...tai no ehkä ylähyllyläiset. :)
Sulla on ihana, aurinkoinen keittiö <3
Kati: Kiitos! <3
Lähetä kommentti