maanantai, 9. toukokuuta 2011

Muistoja ja muuttoja



Aloin muistelemaan edellisten kotien kollaasiseiniä ja tuli ihan hassu olo, kun kaivelin arkistoista vanhoja kuvia. Nämä kaksi ensimmäistä kuvaa ovat kodista, josta aloitin bloggaamisen 2,5 vuotta sitten. Tätä kotia ennen siis asuin tässä kodissa, jossa asun nyt. :D





Ja sen jälkeen asuin tässä pienessä minikodissa...







Laskin että olen lapsuuteni, eli kotoa muuttamisen jälkeen asunut kahdeksassa kodissa, jos lasketaan tämä koti kaksi kertaa. Tai no kahdeksan muuttoa, seitsemän eri kotia. Entä te?

14 kommenttia:

Riehu kirjoitti...

Seitsemässä! Enpäs ole aiemmin laskenutkaan.:)

ps. jostain syystä en pysty kommentoimaan blogiisi bloglovinin kautta (seuraan sieltä kaikkia blogeja), mutta täältä bloggerista näköjään onnistuu. Olen kuitenkin seurannut kivaa blogiasi, vaikken olekaan aikoihin kommentoinut em. syystä. :)

Haltiakummi kirjoitti...

ensin oli kantakoti, välillä asuimme ulkomailla, ja sitten muutettiin äidin kanssa uuteen kotiin. Kun muutin omilleni, olen asunut kaikkiaan seitsemässä kodissa, mutta muuttanut sittemmin *laskee uudestaan* yhdeksän taikka kymmenen kertaa, en osaa laskea :) Mutta olen kyllä ihan älyttömän hyvä muuttamaan, vaikkakin laiska pakkaamaan ;) Mutta muiden muutoissa autan aina mielelläni, kun isolla porukalla hommat hoituu! *yrittää taas laskea* olen ollut auttamassa ainakin 19muutossa, omieni lisäksi :)

Katja kirjoitti...

Viimeisen kahdeksan vuoden aikana kuusi muuttoa. Yhteensä olen asunut 12 kodissa elämäni aikana ja lisäksi kaksi vuotta opiskelija-asuntolasolussa/ vuoden per solu.

Kollaasiseinät näyttä kivoilta. Jälkimmäinen vielä ensimmäistä paremmalta, kun ei ole liian korkealla alimmat kuvat. Viimeiset kaksi ja puoli vuotta on ollut tarkoitus tehdä sellainen itsellekin, mutta on sitten kuitenkin jäänyt muuttohaaveiden jalkoihin.

Mirjami kirjoitti...

Asun yhdeksännesssä (11. jos nuoruuden ulkomailla vietetyt ajat otetaan mukaan) tällä hetkellä ja uusi muutto kiikarissa, apua! NImittäin vihaan muuttamista...

Kivaa viikkoa :)

La Petite Princesse kirjoitti...

Tuossa kolmannen kuvan seinässä on jotain, joka iskee! Upea :)

Laskin, että minulla on nyt 11 koti menossa.. oho!

Vanda kirjoitti...

kahdeksas koti täällä 40 v ajan...

piitzi kirjoitti...

Olen muuttanut elämäni aikana 15 kertaa joista 14 muistan =D Nyt on seitsemäs paikkakunta menossa. Lempikotini oli Minna Canthin kadulla Kuopiossa kaverin kanssa kimpassa. Asuttiin yhdessä puoli vuotta. Asunto oli 1900-luvun alun kerrostalossa, ylin kerros, leveät ikkunalaudat ja melkein 3 metriä korkeat seinät, keittiön ikkunasta näki Puijontornin... oi niitä aikoja =)

Sari-VS kirjoitti...

Hih, tää kyllä niin vetää vertoja - kaksi kertaa samassa kodissa. Se jos mikä on Rakkautta.

Itse olen "kotoa" muuttamisen jälkeen asunut monessa kodissa: tämä on kymmenes. Mutta nyt tuntuu siltä että on löydetty jotain sellaista, mistä ei ihan hevillä lähdetä pois :)

Saija kirjoitti...

Riehu: Sulla on sitten sama!
Onpas mälsää ettet pääse kommentoimaan...mikähän siinä on? Mutta kivaa kun olet mukana jokatapauksessa!

Haltiakummi: Onpas sulla ollut muuttoja! Mä kanssa autan aina tosi mielelläni muiden muutossa. Se on musta oikeesti ihan kivaa puuhaa. Tykkään kyllä omistakin muutoista. Lähinnä siitä yhdestä päivästä kun tapahtuu konkreettinen siirtyminen. Pakkailu taas on tylsää puuhaa. :)

Katja: Mä oon kanssa opiskeluaikoina asunut solussa...ihanaa olla aikuinen ja asua omassa kodissa! :D Sä haaveilet uudesta kodista? No sinne sitten sommittelet piristävän tauluseinän. :)

Mirjami: Ymmärrän muuttoangstit, sillä onhan siinä kauhea homma! Mutta ajattele positiivisesti...uusi koti on aina ihana uusi alku ja pääset miettimään ja suunnittelemaan uuden kodin sisustusta. Kivaa viikkoa sinnekin!

La Petite Princesse: Sullakin on ollut monta muuttoa. En osaa edes ajatella että joskus löytyisi sellainen koti, josta ei halua liikkua mihinkään. :)

Vanda: Melkein samoissa mennään... :)

Piitzi: Seitsemäs paikkakunta! Oho! Mä oon asunut lapsuuskaupungin jälkeen vain Tampereella ja Helsingissä. Aika kiva, että oot nähnyt niin monta kaupunkia. Ja Kuopion koti kuulosti ihan mahtavalta!

Sari V-S: Aivan ihana kuulla että nyt asutte unelmien kodissa! Mä en osaa ajatellakaan että sellaisen löytäisin....mutta tiedän kyllä millainen se olisi! Toisaalta olen kyllä ollut tyytyväinen toki jokaisessa kodissa, jossa olen asunut, mutta jonain päivänä ehkä asun siinä haavekodissa

akissfromthepast kirjoitti...

Mä olen asustanut 6 kodissa :D vaikka ajattelin eka, etten ole muuttanut juurikaan..

Saija kirjoitti...

A kiss from the past: No onhan sekin jo aika monta muuttoa. Sun nykyinen vaikuttaa ainakin ihanalta ja persoonallinen sisustus!

Chatrin kirjoitti...

Mäkään en pääse kommentoimaan bloglovinin kautta, pitää aina tulla suoraan sun blogiin.. Se johtuu siitä, että sulla ei tule kommenttiboxia pop-upina.

Niin, ja mä olen asunut kuudessa!

Saija kirjoitti...

Chatrin: Voi kiitti kun kerroit, mutta pliis kerro myös hölmölle, että mitä mun pitää sitten käytännössä tehdä? :D Mä oon niin huono näissä... Ihana jos autat!

Chatrin kirjoitti...

Okei ;) eli mene blogger hallintapaneeliin, ota sieltä Asetukset ja sieltä välilehti Kommentit, ja sieltä sitten löytyy Kommenttilomakkeen sijoittaminen, valitse siitä Ponnahdusikkuna =) Pitäis toimia, hope so!